Salamasota-aikomus Alakurtista Rovaniemelle

Venäjä yritti valloittaa koko Suomen Talvisodassa, mutta epäonnistui yrityksessään surkeasti. Välirauhan aikana Venäjä valmistautui hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun. Hyökkäysvalmisteluista kerrotaan venäläisten dokumenttien perusteella yleisemmin (myös 1.PsD ja kyseisen hyökkäysaikomuksen osalta) kerrotaan tässä artikkelissa.

1.PsD Pihkovasta Alakurttiin

Välttääkseen hyökkäysaikomuksensa paljastumista Suomen tiedustelulle Venäjän 1.Panssaridivisioona (1.PsD) sai taisteluhälytyksen vasta 17.6.1941. Se lastattiin juniin ja lähetettiin kohti Alakurttia. Divisioonan kuljetus paikasta a paikkaan b on melkoinen revohka. Nytkin kuljetukseen tarvittiin 32 junaa.[i] Ensimmäiset junat lähtivät Pihkovasta kohti Alakurttia yöllä ennen 19.6.1941 ja saapuivat Alakurttiin 22.6. illalla. Viimeiset kaksi junaa lastattiin 24.6. ja saapuivat Alakurttiin 26.-27.6.[ii]

Tiet Alakurtista Rovaniemelle

Aivan kuten Venäjän tiedustelun kirjoittama Puna-armeijan marssiopas Suomeen[iii] näyttää toteen Suomen puoleiset tiet reitillä Alakurtista Rovaniemelle olivat erittäin hyväkuntoiset, joten 1.PsD:n BT hyökkäysvaunut olisivat voineet edetä niitä teitä pitkin hyvin suurella nopeudella.[iv] BT- hyökkäysvaunuista voitiin ottaa telat irti nopeasti maantieajoa varten ja laittaa ne taas nopeasti paikoilleen kun oli tarpeen edetä huonossa maastossa. Ilman teloja BT-7M vaunu kykeni ajamaan maantiellä nopeudella 70-80 km/h, toimintamatka 900 km. Teknisiä tietoja sen aikaisista venäläisistä ja saksalaisista vaunuista on vertailtu täällä.

Esimerkkejä panssarivaunujen pikamarsseista

Espanjan sisällissodassa BT-vaunut suorittivat 630 km marssin Ebro-joelle kahdessa ja puolessa vuorokaudessa vuoden 1937 lokakuussa.[v] Toukokuun lopussa 1939 Venäjän 11.Panssariprikaati (11.PsPr) suoritti 800 km marssin Halhin-Golin taisteluun Japania vastaan 3 vuorokaudessa, vaikka välillä piti vaihtaa telat alle, kun hiekkamyrskyt olivat tuiskuttaneet tien umpeen. Perille prikaati saapui täysivahvuisena menettämättä yhtään vaunua[vi] - [loistava saavutus, tie ei taatusti ollut niin hyvä kuin Suomen tiet - jp]. Ilmeisesti 11.PsPr möyri tien siihen kuntoon, että 6.PsPr tarvitsi saman matkan kulkemiseen kuusi vuorokautta[vii].

Vuoden 1945 elokuussa, Venäjän hyökätessä ryöstämään Japanin alueita, venäläiset panssariprikaatit vanhoine BT-hyökkäysvaunuineen, etenivät 820 km vuoriston ylitse keskimäärin 180 km vuorokaudessa. 30.9.45 vaunuista oli taistelukunnossa vielä 80%, vaikka olivat taistelleetkin japanilaisia vastaan.[viii]

Siten 200 km marssi rajalta Rovaniemelle olisi voinut onnistua yhdessä vuorokaudessa.[ix]

Lukijalle tulee helposti mieleen, että edellä olleissa esimerkeissä ei esiintynyt merkittävää vastarintaa, mutta suomalaiset olisivat osoittaneet venäläiselle 1.PsD:lle kovaa vastarintaa.

Otetaan siksi sellainenkin esimerkki, jossa oli vastarintaa. 22.6.1941 Erich von Mansteinin johtama 56.Armeijakunta (8.PsD, 3.MtJvD ja 290.D) aloitti hyökkäyksensä Itä-Preussista Tilsitin itäpuolella ja Niemenin pohjoisrannalla olevalta metsäalueelta itään tehtävänään vallata Kaunaksen koillispuolella oleva Väinälinnaan johtava valtatie.[x] Huomattakoon, että kyseisen ”panssariarmeijakunnan” 290.D oli puhdas jalkaväkidivisioona, jonka liikkuvuus rajoittui jalkaisin marssivien sotilaiden marssinopeuteen. 4.Moottoroitu Jalkaväkidivisioona taas oli moottoroitu mitä kummallisimmilla sotasaalisautoilla, joiden kunnossapito oli todella suuri ongelma. Ainoa oikeasti maastoliikkuvuuden (ja sekin heikko) omaava yhtymä oli 8.PsD. Se joutui käytännössä yksin syöksymään lävitse vihollisen puolustuksesta ja ”moottoroitu” jalkaväki seurasi sitten jossakin kaukana takana. Siksi tässäkin kannattaa tarkastella vain sitä panssaridivisioonaa.

Mansteinin haasteena oli valtava Väinäjoki, sen sillat täytyi saada kaapattua ehjinä.[xi] Lisäksi Mansteinin haasteena oli esimiehensä 4.Panssariryhmän komentaja kenraalieversti Höpner, joka ei mm. ymmärtänyt, että enemmän voimaa pitää keskittää sinne, missä tiedustelutietojen mukaan vihollinen on heikompi.[xii]

Armeijakunnan (käytännössä vain 8.PsD) täytyi ensimmäisen päivän kuluessa edetä 80 km valtaamaan Dubissan ylikulkusillan Airogolan luona.[xiii] Jos vihollinen onnistuisi räjäyttämään sen sillan, niin armeijakunta juuttuisi paikoilleen. Se ylikulkusillan valtaus onnistui - taistellen.

Armeijakunnan (eli 8.PsD) oli nyt jatkettava täyttä vauhtia Väinänlinnaan asti välittämättä siitä pysyykö sivustoilla olevat joukot mukana. 56.AK saavutti jo 24.6.1941 Väinälinnaan johtavan valtatien Ukmergen kohdalla (170 km syöksy). Väinäjoen silloille oli vielä 130 km. Vihollinen heitti tietysti joukkojaan vastaan, mutta ne lyötiin. 70 vihollisen panssarivaunua ja lukuisia tykkipattereita jäi Mansteinin saaliiksi. 26.6. kello 8.00 Manstein sai ilmoituksen, että 8.PsD oli kaapannut ne strategisesti erittäin tärkeät Väinäjoen sillat.[xiv] Neljä päivää ja viisi tuntia tarvittiin siihen linnuntietä 300 km pitkään etenemiseen taistellen.[xv] Se oli rohkea syöksy. Mansteinin selustassa oli useita venäläisiä armeijakuntia vetäytymässä Väinäjoelle[xvi], eli Masteinin vähäiset joukot olivat kahden tulen välissä - mutta joki oli ylitetty ja sillat saatu haltuun.

Huom! Suomella ei olisi ollut heittää venäläiselle 1.PsD:lle vastaan 70 panssarivaunua.

Kalustovertailu

Kun yllä on kerrottu puna-armeijan 1.PsD tarkoituksena olleen hyökätä Alakurtista Rovaniemelle ja Wehrmachtin 8.PsD hyökkäyksestä Itä-Preussista Väinäjoen silloille, niin vertaillaanpa niiden divisioonien kalustoa karkeasti.

Raskaita panssarivaunuja 8.PsD:llä oli tasan nolla kappaletta kuten muillakin saksalaisilla yhtymillä. 1.PsD:llä oli ”vain” viisi kpl KV-1 hyökkäysvaunuja[xvii], mutta ne olivatkin sitten sellaisia, ettei suomalaisilla olisi ollut juuri keinoja niiden pysäyttämiseksi. Hampaat eivät kerta kaikkiaan pystyneet niihin - kuten ei tahtoneet pystyä saksalaistenkaan hampaat kesällä 1941.

Keskiraskaita (no, jaottelua voi kyllä arvostella, mutta vertailuja voi tehdä täällä) 8.PsD:llä oli 30 Pz-IV vaunua ja 1.PsD:llä 31 T-28 vaunua.[xviii]

Kevyitä hyökkäysvaunuja 8.PsD:llä oli 118 Pz-38(t) tshekkiläistä sotasaalisvaunua ja 1.PsD:llä yhteensä 296 kpl BT-7, BT-5 ja T-26 vaunua.[xix] Älkää irvistelkö niille ”vanhentuneille” T-26 panssareille - suomalaiset taistelivat niillä ihan tosissaan vielä vuoden 1944 kesällä.

Tanketeiksi luokiteltuja Pz-I ja Pz-II vaunuja 8.PsD:llä oli yhteensä 75 kpl. Pz-I:ssä oli vain konekivääri ja Pz-II:ssa 20 mm tykki. 1.PsD:llä oli 40 kpl T-27.[xx]

Yhteensä 8.PsD:llä oli 223 panssaria ja 1.PsD:llä 372 panssaria.

Kun se 1.PsD kiinnostaa meitä tarkemmin, niin todettakoon että tyyppiä BT-7 oli 176 kpl ja BT-5 54 kpl. Kaikissa T-28 vaunuissa oli radio ja 89:ssä BT-7:ssä oli radio.[xxi]

Hyökkäysvalmistelu ja peruutus

Heti kun 1.PsD:n ponttooni- ja siltapataljoona oli saapunut Alakurttiin se alkoi rakentamaan kolmea (3) siltaa yli Tunsijoen, että divisioonan on helppo hyökätä länteen. 30.6.1941 mennessä sillat olivat valmiina.

Mutta jo seuraavana päivänä pataljoona aloitti siltojen  ja Salla-Alakurtti rautatien hävittämisen.[xxii]

Tapahtumat olivat yksinkertaisesti edenneet Venäjän ja Saksan välisellä rintamalla Venäjän kannalta katastrofaalisesti ja hyökkäyksestä Rovaniemelle oli luovuttava.

Suomen puolella

Muistellaanpa vielä mitä Suomen puolella tapahtui samaan aikaan.

Suomen puolustuksesta Sallan-Alakurtin kohdalla vastasi 6.D. Rauhan aikana tietysti vain varusmiesosat, jotka liikekannallepanossa täydennettiin reserviyksiköillä. Se tavallinen jalkaväkidivisioona olisi ollut helisemässä venäläisen 1.PsD, oikeammin 21.Armeijan kuuden divisioonan hyökkäyksen edessä. Se olisi ilmeisesti yksinkertaisesti jäänyt valtavan ylivoiman jalkoihin.

Onneksi saksalaisilta aseveljiltä saatiin veljellistä apua. Sallan-Alakurtin kohdalle muodostettiin saksalainen 36.Armeijakunta. Armeijakunta oli todellisuudessa liian hieno nimitys sille yhtymälle. Siinä oli vain yksi täysivahvuinen saksalaisdivisioona (169.D) ja vain 8000 miehen SS-Kampfgruppe Nord (jota joissakin lähteissä kutsutaan virheellisesti prikaatiksi, toisissa lähteissä jopa divisioonaksi. Todellisuudessa se Kampfgruppe oli joukko saksalaisia poliiseja, jotka eivät olleet saaneet kunnollista sotilaskoulutusta (mm. tykistö ei ollut ampunut yhtään laukausta).

Armeijakuntaa se alkoi muistuttamaan edes jossakin määrin, kun sitä vahvennettiin suomalaisella kuudennella divisioonalla.

Kun Venäjä oli hyökännyt Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota, niin tämä 36.Ak lähti vastahyökkäykseen 1.7.1941 valtaamaan takaisin Venäjän Suomelta Talvisodan avulla ryöstämän Sallan.

Saksalaisten kehnosti sujuneesta sodankäynnistä pohjoisessa kerrotaan tässä artikkelissa.

Etusivulle