Täydennetty
14.1.2012, 2.9.2012 Juhani Putkinen
Venäjä ja Saksa liittoutuivat
keskenään ja hyökkäsivät
yhdessä Puolan kimppuun syksyllä 1939 jakaen Puolan keskenään ja pitäen
yhteisen voitonparaatin sekä voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.
Venäjän miehittämälle Puolan alueelle jäi noin viisi miljoonaa puolalaista.[i] "Huhtikuusta 1940 kesäkuuhun 1941 alueelta kyyditettiin uusimpien puolalaisten arvioiden mukaan kaksi miljoonaa puolalaista Venäjän sisäosiin ja Siperiaan. -- Ehkä puolet karkotetuista sortui Neuvostoliiton leirioloihin. Suoranainen kansanmurha kohdistui puolalaisiin upseereihin. Puolan itäosassa venäläisten käsiin joutui 300 000 puolalaista sotilasta, heistä 15 000 upseeria. Heille ei myönnetty sotavangin asemaa, vaan heitä kohdeltiin rangaistusvankeina. Upseerit erotettiin muista sotilaista erityisleireille, eikä heistä muutamaa harvaa, Moskovassa kuulusteltua lukuun ottamatta tavattu enää ketään.”[ii]
Eräs edellämainituista
"Moskovassa kuulustelluista" oli puolalainen kenraali Vladyslaw
Anders. NKVD:n (KGB, FSB) kuulustelijat kiduttivat Andersia Lubjankan
vankilassa. Saksan hyökättyä Venäjälle 22.6.1941 syntyi ajatus muodostaa
Venäjällä olleista, vielä ihmeen kautta hengissä olleista, puolalaisista
armeija taistelemaan saksalaisia vastaan. Niin Anders pääsi vankilasta ja hänelle
annettiin hyvää ja parasta.[iii]
Jatkossa hän alkoi perustamaan puolalaista armeijaa länteen ja pelastui tästä
kansanmurhasta kirjoittamaan erittäin mielenkiintoisen kirjan.
Anders keskusteli hänen
armeijaansa ilmoittautuneiden puolalaisten kanssa. "Meille selvisi, että
venäläiset olivat systemaattisesti poistaneet Puolasta kaikki kansalle
arvokkaimmat ihmiset." Yli miljoona Venäjälle kyyditettyä.[iv]
Heidän kyydittämistään
seurasi heidän vaimojensa ja perheidensä, vanhusten ja lasten pakkoasuttaminen
Kazhakstanin korpiinn ja Siperian lakeuksille. Siten Moskova suoritti
yhteiskunnan päänkatkaisusuunnitelman, joka oli aina ensimmäinen askel jonkin
kansan sovjetisoimisessa, muuttaen sen kyvyttömäksi ihmismassaksi.[v]
Anders: "Ensimmäisenä
pidätysaaltona oli Puolan sotilaiden vangitseminen Venäjän joukkojen
toimesta, kun ne Stalinin ja Hitlerin välisen liiton mukaisesti hyökkäsivät
odottamatta meidän selustaamme. Ne vangit keskitettiin rikollisen kuuluisiin
Kozielskin, Starobielskin ja Ostashkovin leireihin, joissa pidettiin noin 15 000
vankia, enimmäkseen upseereita, heidän joukossaan tietty määrä
rajavartijoita, pappeja, poliiseja sekä tuomareita.
Olin työskennellyt Puolan
armeijan komentajana vasta muutaman viikon, kun minua järkytti kiihdyttävä
tosiasia, että niistä 15 000 vangista oli päässyt meidän riveihimme vain ne
muutama sataa miestä, jotka olivat olleet Griasovietskin leirissä. He eivät
tienneet antaa mitään informaatiota omista kanssauhreistaan, joista heidät
erotettiin keväällä 1940. Neuvostojohto kieltäytyi samoin antamasta mitään
tietoa siitä, vaikka kysymys oli ollut puheena jo monta kuukautta. Ahdistusta
aiheuttivat huhut kantautuivat usein korviimme, mutta neuvostovirkamiehet
rauhoittivat meitä, luvaten että kaikki miehet löydetään aikanaan."[vi]
[Niin löydettiinkin, joukkohaudoista. - jp]
Tarkin luku 21 857 Katynissä
murhattua on peräisin KGB:n päällikön Aleksandr Selepinin Hrustsoville
osoittamasta kirjeestä.[vii]
"Toinen kategoria
ihmisiä, joita venäläiset pidättivät, erityisesti miehityksen ensimmäisinä
kuukausina, olivat ne puolalaiset, enimmäkseen sotilaat, jotka olivat yrittäneet
siviilivaatteissa päästä rajan ylitse johonkin puolueettomaan maahan, liittyäkseen
Puolan armeijaan, joka organisoitiin Ranskassa kenraali Sikorskin käskystä.
Kun kommunistiagentit yrittivät sabotoida läntisten demokratioiden
ponnisteluja, niin Puolan alueen miehittäneet venäläiset tekivät kaikkensa
estääkseen puolalaisten vapaaehtoisten pääsemisen länteen sotimaan Saksaa
vastaan. Kaikki ne, jotka poliisi tavoitti vietiin Venäjälle. Ne miehet
tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöleiriin poliittisen hallinto-oikeuden päätöksellä,
ilman tuomittujen läsnäoloa."[viii]
Seuraava ryhmä ihmisiä,
jotka vangittiin Venäjän miehityksen ensimmäisinä päivinä olivat
poliittisen ja julkisuuden ihmiset, joista NKVD:llä oli listat valmiina.[ix]
Anders yritti saada selville
paljonko puolalaisia kyyditettiin Venäjälle. NKVD-kenraali Fedotov
kertoi lopuksi Andersille että Venäjälle karkoitettiin 475 000 puolalaista.
Selvisi, ettei siihen lukuun sisältynyt niitä, jotka pidätettiin rajaa
ylitettäessä, eikä vuonna 1939 vangittuja sotilaita; eikä myöskään heitä,
jotka oli vangittu poliittisen aktiivisuuden vuoksi, jne. Monta kuukautta kestäneiden
tutkimusten jälkeen päätyivät kokonaismäärään 1,5-1,6 miljoonaa.[x]
[Eikä siinäkään ollut kaikki - jp]
Komsomoletsin kaivoksissa työskenteli
noin 500 vankia, joista 436 puolalaista - 46 jäi henkiin. Pohjois-Kamtshatkalle
oli saapunut laiva 3000 puolalaisen kanssa, joista enemmistö upseereita ja
poliiseja. Lyijykaivoksissa oli noin 90% kuollut vuoteen 1941 mennessä.[xi]
Yllä on kerrottu vain
yhdestä näytöksestä Venäjän suorittamassa puolalaisten kansanmurhien
sarjassa. Niitä on ollut ennen ja jälkeen tässä kerrotusta.
Mainittakoon esimerkiksi,
että 110 000
puolalaista ammuttiin jo 11.8.1937 asetuksen numero 00485 perusteella
("jonka nojalla oli määrä likvidoida puolalaiset sabotöörit ja
vakoojaryhmät").[xii]
Ukrainassa pidätettiin "puolalaisten operaation" kuluessa 55 928 ihmistä, joista ammuttiin 47 327. Valkovenäjällä vastaavasti 19 931 ja 17 772, Riitti että oli etninen puolalainen.[xviii] Puolalaisten operaatio esitettiin valmisteluna Saksan ja Puolan hyökkäykseen Venäjälle, mutta nyt Venäjä hyökkäsi Puolaan yhdessä Saksan kanssa.[xix]
4.12.1939 politbyro antoi NKVD:lle käskyn viedä [Puolasta - jp] tietyt kansanryhmät - sotaveteraanit, metsänhoitajat, valtionvirkamiehet, poliisit ja heidän perheensä - joita pidettiin uudelle järjestykselle vaarallisina. Vuoden 1940 helmikuussa - - NKVD keräsi nämä kokoon. 139 794 ihmistä vietiin kodeistaan aseella uhaten härkävaunuihin jotka lähtivät kauas Kasakstaniin ja Siperiaan - Gulagiin. Matkalla kuoli noin 5000 ja seuraavana kesänä 11 000.[xx]
"Katynissa" Venäjän NKVD joukkomurhasi 21 892 Puolan kansalaista. Heidän perheenjäseniään lähetettiin 60 667 ihmistä Kasakstaniin huhtikuussa 1940.[xxi]
Läntisestä Puolasta saksalaisia paenneita Venäjä lähetti 78 339 ihmistä, joista noin 84% oli juutalaisia, Gulagiin kesäkuussa 1940.[xxii]
Toukokuussa 1941 Venäjä vei Puolasta 11 328 Puolan kansalaista, enin osa heistä oli ukrainalaisia "nationalisteja". 19.6.1941 22 353 Puolan kansalaista, joista enemmistö puolalaisia.[xxiii]
Saksan hyökkäyksen [22.6.1941 - jp] jälkeen NKVD ampui 9817 vangittuna olevaa Puolan kansalaista, etteivät he joutuisi saksalaisten haltuun.[xxiv]
Niin
kummalliselta kuin se saattaakin kuulostaa niin Saksan ennakoiva isku Venäjälle
22.6.1941 pelasti hyvin suuren määrän puolalaisia edellä mainitulta Venäjän
suorittamalta puolalaisten kansanmurhalta. Venäjän keskitysleireillä
viruvista puolalaisista alettiin nimittäin perustamaan puolalaista armeijaa
taistelemaan Saksaa vastaan - ja lopulta tämä puolalainen armeija sekä
merkittävä määrä siviilejä saatiin evakuoitua Venäjältä Lähi-Itään.
”10.9.1941
mennessä 983 upseeria ja 21 662 miestä Venäjän keskitysleireiltä (Grazovets,
Yuzh, Suzdal ja Starobelsk) kuljetettiin Puolan Armeijan perustamisalueille.”[xiii]
Lokakuussa 1941 puolalaisten sotilaiden määrä Puolan Armeijassa Venäjällä
oli kasvanut noin 38 000 mieheen, mutta heikkoja ruoka-annoksia Venäjä antoi
vain 30 000 miehelle.[xiv] Venäjä olisi halunnut
viedä huonosti varustetut (jopa ilman saappaita) ja nälkiintyneet puolalaiset
heti rintamalle Venäjälle, mutta puolalaiset eivät suostuneet siihen.
Lopulta
päästiin sopimukseen siitä, että osa puolalaisista evakuoidaan Venäjältä
Iraniin. Ensimmäisessä evakuointierässä yli 33 000 sotilasta ja noin 11 000
siviiliä, sisältäen 3 000 lasta, evakuoitiin 24.3.1942-4.4.1942 välisenä
aikana Krasnovodskin kautta.[xv]
Kun
Saksan kesähyökkäys Venäjällä etelään näytti uhkaavan Iranin ja Irakin
öljykenttiä niin Englannin ja Venäjän välisissä neuvotteluissa päästiin
sopimukseen että Puolan Armeija Venäjällä evakuoidaan Iraniin ja Irakiin
suojaamaan öljykenttiä saksalaisilta.[xvi]
Tämä pelasti lisää puolalaisia Venäjältä.
Toisessa evakuoinnissa
5.8.1942-25.8.1942 pelastui 44 832 sotilasta ja 25 457 siviiliä. Yhteensä 116
543 puolalaista henkilöä sisältäen 78 631 sotilasta pelastui siten tässä
vaiheessa Venäjän suorittamalta kansanmurhalta.[xvii]
Toki Venäjä murhasi osan heistä sodan jälkeen heidän palattuaan Venäjän
miehittämänä olleeseen Puolaan, mutta se on jo toisen artikkelin aihe.
[i] Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 152
[ii] Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 152
[iii] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 54
[iv] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 67
[v] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 68
[vi] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivut 68-69
[vii] Edvard Radzinski, Stalin, 1995, sivu 567
[viii] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivut 68-69
[ix] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 69
[x] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivut 70-71
[xi] Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivut 73-74
[xii] Simon Sebag Montefiore, Stalin, 2004, sivu 243
[xiii] Zbigniew Wawer, Od Buzuluku do Monte Cassino, 2009, sivu 17
[xiv] Zbigniew Wawer, Od Buzuluku do Monte Cassino, 2009, sivu 17
[xv] Zbigniew Wawer, Od Buzuluku do Monte Cassino, 2009, sivu 25
[xvi] Zbigniew Wawer, Od Buzuluku do Monte Cassino, 2009, sivu 27
[xvii] Zbigniew Wawer, Od Buzuluku do Monte Cassino, 2009, sivu 29
[xviii] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 118
[xix] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 135
[xx] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivut 147-148
[xxi] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivut 158-159
[xxii] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 160
[xxiii] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 170
[xxiv] Timothy Snyder, Veremaad - Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 214