Lisätty viitteet V-VI 12.12.2010 Juhani Putkinen
Olemme
tottuneet ajattelemaan, että Suomi joutui yksin puolustautumaan Talvisodassa
imperialistisen Venäjän brutaalia hyökkäystä vastaan. Siinä mielessä tämä
on tietysti totta, ettei mikään valtio antanut Suomelle virallista
sotilaallista apua omien asevoimiensa muodossa. Yhdenkään vieraan valtion
asevoimien pienintäkään mahdollista joukko-osastoa ei taistellut Suomen
rinnalla Suomen kimppuun hyökännyttä Venäjää vastaan.
Kuitenkaan
emme saa unohtaa saamaamme materiaalista ja rahallista apua valtioilta ja yksittäisiltä
ulkomaalaisilta. Suomen puolesta ilmoittautui taistelemaan Venäjää vastaan myös
merkittävä määrä vapaaehtoisia, osa heistä ennätti rintamalle saakka, eikä
loppujenkaan syytä ole, että sota päättyi ennen kuin he pääsivät
taistelemaan.
Tässä
artikkelissa käsitellään kuitenkin rahassa mitattavissa olevaa apua.
»Suomen eduskunta vetosi 10. joulukuuta maailman kansoihin. "Länsimaisen sivistyksen etuvartijana kansallamme on oikeus
odottaa aktiivista apua
muilta sivistyskansoilta."»[i]
Seuraavassa taulukossa on
esitetty apu sen aikaisessa rahassa miljoonina markkoina[ii]:
Ruotsi |
1 470 |
Italia |
790 |
Ranska |
600 |
Englanti |
500 |
Belgia |
500 |
USA |
270 |
Unkari |
100 |
Norja |
80 |
Tanska |
70 |
Espanja |
55 |
Sveitsi |
35 |
Saksa | 35 |
Yhteensä
se tekee 4 505 000 000 mk. Summaa kannattaa verrata vuoden 1938
perushankintaohjelmaan: ”Hallituksen esityksestä eduskunta toukokuussa 1938
hyväksyi uuden perushankintaohjelman, jonka mukaan vuosina 1938-1944
perushankintoja ym. puolustuksen tarpeita varten oli osoitettava varoja yhteensä
2 710 miljoonaa markkaa. Tästä summasta oli vuoden 1938 osalle tuleva 460
miljoonaa ja vuosien 1939-43 osalle vuosittain 200 miljoonaa ja vuonna 1944 250
miljoonaa.”[iii]
”Toinen
vertailuluku on yleisesikunnan hankintatarvelista 22.
elokuuta 1939, joka päätyi 5,4 miljardiin markkaan.”[iv]
Kyseiseen apuun sisältyy nähdäkseni
sekä lahjoitukset, että materiaaliostot. Sodankäynnin kannalta ei ole
merkitystä sillä onko avusta jouduttu maksamaan vaiko ei. Oleellista on, että
apua saadaan. Sekin on sitten taas asia ihan erikseen, että huomattava osa
kyseisestä avusta EI ennättänyt perille sodan aikana, eikä varsinkaan
vaikuttamaan sodan kulkuun. Taistelutahtoa nosti kuitenkin taatusti se, että
tiedettiin apua olevan tulossa.
Ensiarvoisen
tärkeää on huomata em. avusta, että virallinen Saksa EI avustanut Suomea
Talvisodassa millään lailla - päinvastoin Saksa auttoi sodassa liittolaistaan
Venäjää, mm. estämällä avun ja vapaaehtoisten kuljettamisen alueensa
kautta Suomeen.
Englanti
ja Ranska olivat julistaneet Saksalle sodan
3.9.1939. Saksa ja Venäjä olivat liittolaisia.
”Neuvostoliitto
eteni Hitlerin kanssa tekemänsä hyökkäämättömyyssopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan
mukaisesti loppuun saakka. Lokakuussa oli enää vain Suomen valtaaminen
toteutusta vailla. Stalin ei luopuisi Suomesta millään hinnalla.
Kuitenkin Saksan ja Neuvostoliiton liittoutuminen johti siihen, että sota
Neuvostoliittoa vastaan alkoi näyttää välttämättömältä länsiliittoutuneiden
eli Ranskan ja Ison-Britannian strategiassa. Suomi alkoi saada länsiliittoutuneilta
materiaaliapua jo joulukuussa, aluksi Ranskasta, ja Ranskan sotilasasiamiehen
laatimille puutelistoille tuli käyttöä.”[v]
Englanti ja Ranska myös
halusivat katkaista rautamalmin kuljetukset Ruotsista Saksaan. Siten oli länsiliittoutuneiden
edun mukaista, ettei Saksan liittolainen Venäjä saa vallattua Suomea. Tämä
rautamalmiasia johti myös kilpajuoksuun
Norjaan.
”Saksa toi vuonna 1939 Ruotsista kuusi miljoonaa tonnia rautamalmia, josta puolet kulki Narvikin sataman [Norjassa - jp] kautta.”[vi]
[i] Pertti Pesonen et al, Talvisota, 1989, sivu 212
[ii] Pertti Pesonen et al, Talvisota, 1989, sivu 213
[iii] Väinö Tanner, Olin ulkoministerinä Talvisodan aikana, 1979, sivut 38-39
[iv] Pertti Pesonen et al, Talvisota, 1989, sivu 212
[v] Jukka Seppinen, Hitler, Stalin ja Suomi, 2009, sivu 77
[vi] Jukka Seppinen, Hitler, Stalin ja Suomi, 2009, sivu 90