Pohjois-Inkerin tasavalta

Inkerinmaa sijaitsee Viron (Narvajoki) ja Karjalan kannaksen välisellä alueella.

Inkeriläiset ovat kansallisuudeltaan suomalaisia.

Imperialistinen Venäjä on sillä alueella tunkeutuja - Pietarikin on perustettu suomalaisten (inkeriläisten) alueelle, konkreettisesti heidän luittensa päälle.

Nykyisin se alue on venäläisten toimesta etnisesti puhdistettu ja pakkovenäläistetty, mutta inkeriläiset yrittivät saada alueelleen itsenäisyyttä, autonomiaa tai sitten ellei itsenäisyys ole mahdollista, niin alueen liittämistä Suomeen tai Viroon - vaikka jaettuna Viron ja Suomen kesken. He eivät missään nimessä halunneet kuulua Venäjän orjuuteen.

Valtionhoitaja Mannerheim ei pitänyt realistisena Inkerinmaan tai edes Pohjois-Inkerin liittämistä Suomeen. Inkeriläisten lähetystölle, joka oli sitä toivomassa hän tokaisi: »Sääli teitä inkeriläisraukkoja».[i] Inkerinsuomalaisten auttamista pidettiin tosin moraalisena velvollisuutena, mutta kun Venäjä oli jo perustanut Inkerin alueelle Pietarin kaupungin, niin oli oltava realisti.

Inkerinsuomalaiset olivat perustaneet itseään edustamaan Inkerin Väliaikaisen Hoitokunnan. Kun Suomi oli nihkeä, niin he kääntyivät Viron puoleen, kun parhaillaan oli käynnissä Viron Vapaussota. Yhteinen intressi viehätti molempia osapuolia. Viro halusi Länsi-Inkeristä puskurivyöhykkeen Venäjää vastaan.[ii]

Suomi ei suostunut yhteistyöhön, mutta salli asekuntoisten inkeriläispakolaisten siirtyä Suomen kautta Viroon - siellä perustettavaan Inkerin Rykmenttiin, lopulta yli 2200 miestä.[iii] Sen rykmentin päällystöön tuli suomalaisia. Rykmentti sotikin Viron rinnalla menestyksellisesti valloittaen mm. Yhinmäen linnakkeen (Krasnaja Gorka).[iv] Valitettavasti Suomi ei tehnyt tässä maailmanhistorian kannalta ratkaisevassa tilanteessa yhtään mitään, joten rykmentti joutui sittemmin perääntymään.

Pohjois-Inkeri

Pohjois-Inkeri oli Suomen rajamaakunta. Venäjän sortotoimenpiteiden johdosta sieltä oli suuri pakolaisuus Suomeen. ”Pakolaiset järjestäytyivät Suomessa heinäkuussa 1919 ja perustivat Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan. Päämääränä oli taistella bolshevismia vastaan autonomisen Inkerin puolesta, joka mahdollisesti muodostaisi suursuomalaisen liittovaltion Suomen, Viron ja Karjalan kanssa. Suomen hallitus myönsi pakolaisille luvan järjestäytyä sotilaallisesti itsepuolustusta varten ja antoi heille aseistusta.”[v]

Kirjasalon alue muodosti rajalla noin 30 neliökilometrin ulokkeen Suomen suuntaan, siksi sitä aluetta oli mahdollista puolustaa suhteellisen pienin inkeriläisvoimin. Siksi siitä alueesta tuli Pohjois-Inkerin tasavallan ”siemen”. Suomen ja Venäjän välinen Vapaussota oli silloin edelleen, käynnissä - tosin matalalla intensiteetillä - siksi oli myös Suomen intressissä, että kyseinen alue oli puskurina Suomen ja Venäjän välillä. Suomi antoi inkeriläisille vähäistä apua ja inkeriläiset huolehtivat rajan vartioinnista Venäjän suuntaan. Suomen ja Inkerin välisenä rajana oli Rajajoki, jonka sillalla suomalainen ja inkeriläinen sotilas tarkastivat rajan ylitse kulkijoiden lupatodistukset. Se oli ainoa kolkka maapallolla, jossa inkeriläiset hallitsivat.

Aluetta puolusti Pohjois-Inkerin rykmentti, sittemmin Pohjois-Inkerin Erikoispataljoona.[vi]

Pohjois-Inkerin Hoitokunta (entiseltä nimeltään väliaikainen toimikunta) julkaisi alueella sanomalehteä Kirjasalon Sanomat, ja Pohjois-Inkerillä oli jopa oma postimerkki.[vii]

Pohjois-Inkerin tasavalta joutui käymään sotaa Venäjää vastaan, eikä virallinen Suomi taaskaan auttanut heitä. ”Suomeen saapuneiden pakolaisten määrä ylitti jo 8000 henkeä. Bolshevikit kostivat pakolaisille tuikkaamalla heidän talonsa tuleen.”[viii]

”Pohjois-Inkerin rykmentti majoittui Kirjasaloon ja osaksi Suomen puolelle Rautuun. Rykmentti teki pienimuotoisia tiedusteluhyökkäyksiä, mutta pääasiallisesti se suoritti varuskuntapalvelusta ja vartioi epävirallista rajalinjaa. Kaikki asekuntoiset pakolaismiehet kutsuttiin riveihin. Koska rykmentti teki työnsä tehokkaasti ja koska bolshevikkihyökkäys Kannakselle ei ollut poissuljettu ajatus julistamattoman sotatilan ollessa edelleen voimassa, Suomen hallitus myönsi rykmentille helmikuussa 1920 kuukausittaisen määrärahan.”[ix]

Loppu

”Inkerin vapauttamispyrkimykset jäivät vähitellen taka-alalle, samoin murenivat toiveet itsehallinnosta. Tarton rauhanneuvotteluissa Inkerin kysymys oli sivuseikka. Suomi sitoutui luovuttamaan Kirjasalon Neuvosto-Venäjälle, ja viimeksi mainittu ilmoitti takaavansa Inkerinmaan asukkaille kulttuuriautonomian. Sanat eivät kuitenkaan muuttuneet teoiksi.

Inkerin lippu laskettiin lopullisesti Kirjasalossa 5. joulukuuta 1920 pidetyssä surujuhlassa, jossa jääkärieverstiluutnantti Erik Heinrichs piti ohessa julkaistavan tilanteenmukaisen puheen. Lopuksi laulettiin Nouse Inkeri ja Porilaisten marssi, minkä jälkeen jääkärikapteeni Sihvo antoi kello 9.48 historiallisen käskynsä: »Pohjois-Inkerin Erikoispataljoona, marssi nyt Suomen puolelle.» Marssirivistön kärkeen asettui lippuvartio, joka kantoi suruharsolla varustettua Inkerin lippua. Kirjasalon siviilit seurasivat lohduttomissa tunnelmissa marssirivistön perässä karjoineen ja muine irtaimine omaisuuksineen. Pohjois-Inkerin Erikoispataljoona hajotettiin lopullisesti Suomessa, ja niin viimeisestäkin vapaan Inkerin sotilaasta oli tullut pakolainen.”[x]

Suomen heimot

Suomen historiaa

Etusivulle